Ruotsinkielinen esiopetus KruunupyyssäEsiopetuksen keskeisenä tehtävänä on edistää lapsen suotuisia kasvu-, kehitys- ja oppimisedellytyksiä. Siinä tuetaan ja seurataan fyysistä, psyykkistä, sosiaalista, kognitiivista ja emotionaalista kehitystä sekä ennalta ehkäistään mahdollisesti ilmeneviä vaikeuksia. Esiopetuksen tavoitteet määräytyvät toisaalta kunkin lapsen yksilöllisistä kehittymisen mahdollisuuksista ja oppimisedellytyksistä ja toisaalta yhteiskunnan tarpeista. Leikin kautta oppiminen on keskeistä. Lapsi oppii ymmärtämään vertaisryhmän merkityksen oppimisessa. Hän säilyttää oppimisen ilon ja innostuksen sekä uskaltaa rohkeasti ja luovasti kohdata uudet oppimishaasteet. Varhaiskasvatus ja siihen kuuluva esiopetus sekä perusopetus muodostavat lapsen kehityksen kannalta johdonmukaisesti etenevän kokonaisuuden. Esikoulu on maksuton ja vapaaehtoinen. Esiopetusta järjestetään 20 tuntia viikossa ja koulun työjärjestyksen mukaisesti. Suomenkielistä esikouluopetusta haluaville osoitetaan esiopetuspaikka Kokkolassa tai Kaustisella. Päivittäiset toiminta-ajat saattavat vaihdella eri ryhmissä. Lapset, joiden oppivelvollisuus on 11 vuotta, ja vuotta säädettyä myöhemmin koulunkäyntinsä alkavat, ovat oikeutettuja maksuttomaan esikouluopetukseen, myös oppivelvollisuuden alkamisvuonna. Esiopetus noudattaa Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin perustuvaa Kruunupyyn kunnan esiopetussuunnitelmaa (Opetushallitus 2010). Keskeiset sisältöalueet ovat:
Päivähoitoa tarvitseville lapsille järjestetään päivähoitoa ennen ja esikoulun jälkeen samassa paikassa. Hakemus esikouluun tehdään samalla lomakkeella millä haetaan päivähoitopaikkaa esikoulun lisäksi.
Esikoulu noudattaa koulukuljetusperiaatteita.
Kanslisti Kerstin Segerstam huolehtii mm. päivähoitomaksujen laskuttamisesta, puh. (06) 8343 351 |



