Huhta-Oton luola

 

Siirtolohkare

 

Siirtolohkare on suuri kivi tai irronnut vuorenseinämä, joka on kulkeutunut jään avulla jääkauden aikana, joka päättyi noin 10 000 vuotta sitten. Mannerjäätikkö kuljetti siirtolohkareita mukanaan kauas emäkivestä. Jään sulattua lohkareet jäivät paikoilleen maastoon mihin jää suli. Huhta-Oton luola on suuri siirtolohkare, joka on kulkeutunut paikalle mannerjään avulla.

 

Huhta-Oton siirtolohkare on 50 metriä pitkä, sen korkeus on 6,5 metriä ja leveyttä sillä on 25 metriä. Lohkare koostuu gneissistä, joka on metamorfinen kivilaji. Tämä tarkoittaa sitä, että kivilaji on syntynyt toisen kivilajin sekoittumana korkeassa paineessa ja korkeassa lämmössä. Gneissi koostuu tavallisesti maasälvästä, kvartsista ja kiilteestä.

 

Lohkare on saapunut paikalle luoteen suunnasta noin 10 000 vuotta sitten.

 

Huhta-Oton luolan infolehti

IMG 20160504 130431

Kun lohkaretta tutkii tarkemmin voi erottaa taittoja suonigneissistä. Lohkareella on myös liuskeisuutta missä näkyy ruosteinen pinta. Tämä viittaa siihen, että tuoreet pinnat ovat päässeet hapen kanssa yhteyteen ja saanut aikaan ruosteisuutta.

IMG 3029

Myytit kertovat, että Huhta-Oton luolassa on salakäytävä, joka johtaa Sandskata niemelle (Kokkola), mutta salakäytävää ei ole vielä löydetty.

IMG 3431

Taukopaikka. Huom! Tulenteko omalla vastuulla.

IMG 4060