Tiedote päiväkotilasten vanhemmille Fazer Food Servicesiltä

12.08.2019


Päiväkotipäiviä rytmittävät leikkimisen ja oppimisen kanssa yhteiset ruokailuhetket – aamiainen, lounas ja välipala. Me ruokapalveluissa toivomme, että ne ovat iloisia ja opettavaisia yhdessäolon hetkiä, päiväkotipäivän kohokohtia.

Meillä ruokapalveluilla on tärkeä tehtävä opettaa terveellisiä ruokatapoja lapselle yhteistyössä päiväkodin ja kodin kanssa, sillä lapsena opitut ruokailutottumukset säilyvät usein läpi elämän. Päiväkodissa tutustutamme lapset monipuolisesti erilaisiin raaka-aineisiin sekä ruokalajeihin ja luomme uusia makuelämyksiä. Haluamme auttaa lapsia innostumaan ruuasta antamalla heidän maistaa, kokeilla ja oivaltaa.

Varhaiskasvatuksen ruokailusuosituksissa (THL 2018) on kiinnitetty huomiota mm. ruuan ravitsemukselliseen laatuun ja ruoka-aineiden turvalliseen käyttöön. Ruokalistasuunnittelussa otamme nämä huomioon. Näitä suosituksia ovat esimerkiksi punaisen lihan sekä nitriittiä sisältävien makkaroiden ja lihaleikkeleiden käyttö.

Maukkaiden ruokien valmistuksessa käytettävissä raaka-aineissa suosimme kotimaisia tuottajia ja sesonkeja. Aterioiden valmistukseen käyttämistämme raaka-aineista 60–70 % on kotimaisia, vaihdellen vuodenaikojen mukaan. Alkuperän lisäksi raaka-ainevalintojamme ohjaavat mm. soveltuvuus erityisruokavalioihin, ravintosisällöt, saatavuus, hinta ja lisäaineet. Emme esimerkiksi käytä tuotteita, jotka sisältävät natriumglutamaattia.

Käyttämiemme raaka-aineiden alkuperä:

  • Tuore naudan-, porsaan- ja siipikarjan liha on 100 % kotimaista.
  • Tuoreissa salaatti raaka-aineissa käytämme sesongin mukaisia raaka-aineita ja mahdollisimman paljon kotimaisia tuotteita.
  • Juurekset ja perunat ovat 100 % kotimaisia.
  • Viljatuotteet ovat pääosin kotimaisia.
  • Nestemäiset maitotaloustuotteet ja ruuanvalmistustuotteet ovat 100 % kotimaisia.
  • Kuorelliset kananmunat ovat 100 % kotimaisia.
  • Kalasta ja kalajalosteiden saatavuudesta johtuen n. 25 % on kotimaista.

Ulkomaista alkuperää olevia tuotteita käytämme, kun raaka-ainetta ei lainkaan tuoteta kotimaassa, kuten hedelmät ja riisi, tai sen hinta on merkittävästi korkeampi. Mikäli käyttämämme tuotteet ovat alkuperältään ulkomaisia, edellytämme tavarantoimittajilta tietoa niiden alkuperästä.

Päiväkotiruuan valmistavat Amican ammattitaitoiset kokit – joko paikan päällä tai päiväkodin lähellä sijaitsevassa keittiössä, ja teemme sitä suurella sydämellä. Tiedostamme suuren vastuumme tarjota kasvaville ruokailijoille maukasta, terveellistä ja monipuolista ruokaa.  Meille on erityisen tärkeää noudattaa päiväkoti-ikäisten ravitsemussuosituksia sekä varmistaa ruuan hyvä maku, miellyttävä esillelaitto sekä vastuullisuus mm. kotimaisten raaka-aineiden hankinnoissa. Tarjoiltavan ruuan listat suunnitellaan yhteistyössä ravitsemusasiantuntijamme kanssa.

Amica – ruokaystävä läpi elämän

lautasmalli