Kaikukortti

 

 

Mielestämme kulttuuri on jotain, johon jokaisella tulisi olla mahdollisuus osallistua, ja siksi Kruunupyyn kunta on mukana kansallisessa Kaikukortti-verkostossa.

 

Kaikukortilla voi hankkia maksuttomia pääsylippuja esimerkiksi festivaaleille, museoihin, teatteriin tai konsertteihin. Kaikukortilla voi hankkia maksutta myös kansalaisopiston kurssipaikkoja.

 

Kulttuuri kuuluu kaikille varallisuudesta riippumatta.

 

Kaikukortin tavoitteena on parantaa taloudellisesti tiukassa tilanteessa olevien nuorten, aikuisten, perheiden ja ikäihmisten mahdollisuuksia osallistua kulttuurielämään ja harrastaa taiteen tekemistä.

 

Kaikukortteja voivat saada Kaikukortti-verkostoon kuuluvien sosiaali- ja terveydenhuollon (sote) tai hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (hyte) toimijoiden sekä joidenkin järjestöjen asiakkaat, jotka ovat vähintään 16-vuotiaita ja tiukassa taloudellisessa rahatilanteessa eivätkä voi siitä syystä hankkia pääsylippuja tai kansalaisopiston kurssipaikkoja.

 

Kaikukortilla voi hankkia maksuttomia pääsylippuja ja kurssipaikkoja kaikkiin niihin kulttuuri- ja liikuntapalveluihin, jotka kuuluvat valtakunnalliseen Kaikukortti-verkostoon. Kaikukortilla voi hankkia maksuttomia lippuja myös omille alle 18-vuotiaille lapsille ja lastenlapsille samaan tilaisuuteen, johon on itsekin osallistumassa. Alaikäisten lasten määrä merkitään Kaikukortin myöntämisen yhteydessä sekä Kaikukorttiin että Kaikukortti-rekisteriin eli Kaikukantaan, josta kulttuuri- tai liikuntapalvelu voi tarkistaa lippuun oikeutettujen lasten tai lastenlasten määrän.

 

Kruunupyyssä voi osallistua maksutta Kaikukortilla seuraavissa paikoissa: 

-Kruunupyyn kansalaisopisto

-Torgare stiftelsen

-Kunnan kuntosalilla, joka sijaitsee urheiluhallilla

-Kaikissa kunnan kulttuuripalveluiden järjestämissä maksullisissa palveluissa

 

 

 

Löydät lisätietoa Kaikukortista tämän linkin kautta.