Kruunupyyn kunta etsii innovatiivisia johtajia

 

 

Oletko uusi sivistystoimenjohtajamme?

 

Etsimme määrätietoista ja kehittämiskykyistä, innovatiivista johtajaa, jolla on hyvä yhteistyökyky ja tietämystä sivistystoimesta. Sinulla tulee olla hallinnon ja talouden tuntemusta sekä hyvät kyvyt sekä puheessa että kirjoituksessa käyttää sekä ruotsin- että suomenkieltä.

 

Sivistystoimenjohtaja kuuluu kunnan johtoryhmään ja on koulun sekä varhaiskasvatuksen osastonjohtaja ja johtaa opetuksen, kirjaston sekä urheilu-, nuoriso- ja kulttuurisektorin toimintaa. Sivistystoimenjohtaja vastaa sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan asioiden valmistelusta ja esittelystä sekä sivistyssektorin talousarvion seurannasta.

 

Sivistystoimenjohtajalla tulee olla sopiva korkeakoulututkinto.

 

Kruunupyyn kunta on kaksikielinen kunta, jossa ruotsi on hallintokielenä. Sivistystoimenjohtajan virka täytetään toistaiseksi kuuden kuukauden koeajalla. Hakijat voidaan soveltuvuustestata ja valitun henkilön tulee antaa hyväksyttävä lääkärintodistus ennen virkaan astumista.

 

Hakemus CV:n ja palkkatoiveen kera tulee jättää viimeistään 8.10.2020 klo. 15.00 Kuntarekryn kautta. Lisätietoja antaa vs. kunnanjohtaja Ulf Stenman puhelimitse 0503276574 tai s-postitse: ulf.stenman@kronoby.fi.

 

 

Oletko uusi tekninen johtajamme?

 

Etsimme määrätietoista ja kehittämiskykyistä, innovatiivista johtajaa, jolla on hyvä yhteistyökyky ja tietämystä teknisestä sektorista. Sinulla tulee olla hallinnon ja talouden tuntemusta sekä hyvät kyvyt sekä puheessa että kirjoituksessa käyttää sekä ruotsin- että suomenkieltä. 

 

Tekninen johtaja kuuluu kunnan johtoryhmään ja hänellä on kehitys-, tulos- ja henkilöstövastuu kunnan teknisestä sektorista.

 

Tekninen johtaja vastaa teknisen- ja ympäristölautakunnan asioiden valmistelusta ja esittelystä, teknisen sektorin talousarvion seurannasta, johtaa kiinteistöjen ja kunnallistekniikan projektisuunnittelua sekä vastaa kiinteistöjen ja teiden tarjouksista ja sopimuksista. Teknisen johtajan tehtäviin kuuluu myös vesi- ja viemärihankintojen yhteensovittaminen kunnallisen vesihuoltolain mukaisesti.

 

Teknisellä johtajalla tulee olla soveltuva koulutus.

 

Kruunupyyn kunta on kaksikielinen kunta, jossa ruotsi on hallintokielenä. Teknisen johtajan virka täytetään toistaiseksi kuuden kuukauden koeajalla. Hakijat voidaan soveltuvuustestata ja valitun henkilön tulee antaa hyväksyttävä lääkärintodistus ennen virkaan astumista.

 

Hakemus CV:n ja palkkatoiveen kera tulee jättää viimeistään 8.10.2020 klo. 15.00 Kuntarekryn kautta. Lisätietoja antaa vs. kunnanjohtaja Ulf Stenman puhelimitse 0503276574 tai s-postitse: ulf.stenman@kronoby.fi.