Tiedotustilaisuus malminetsinnästä Teerijärven läntisellä puolella

 

 

21.8.2023

 

 

Grafintec Oy:n kirje pdf-muodossa

 

Kaivosviranomainen eli Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (TUKES) on 31.5.2023 vastaanottanut Grafintec Oy:n tekemän malminetsintälupahakemuksen, jonka lupatunnus on ML2023:0076 ja nimi Emas 1. Hakemusalue sijaitsee Teerijärven läntisellä puolella pääosin Kruunupyyn kuntarajan puolella. Haluamme tällä ilmoituksella tiedottaa yhtiön malminetsintäsuunnitelmista hakemusalueella.

 

Grafintec Oy on suomalainen grafiittiteknologia- ja malminetsintäyhtiö, joka pääosin tekee grafiitti- ja anodimateriaalien tutkimus- ja kehitystyötä. Yhtiö tutkii eri potentiaalisia akkumineraaliesiintymiä Suomessa ja selvittää mm. luonnollisen grafiitin soveltuvuutta akkuteollisuuden raaka-aineeksi.

 

Emas 1 hakemusalueen kokonaispinta-ala on 15,69 neliökilometriä ja sijoittuu osin omistamillenne maille. Alue jakautuu kahteen osaan Teerijärven läntisellä puolella: Hästbacka alue pohjoisessa ja Emas-Kaitåsen alue etelässä. Emas-Kaitåsen alueen eteläosa ulottuu Evijärven kuntarajan puolelle noin 1,5 neliökilometriä. Yhtiö hakee malminetsintälupaa neljäksi vuodeksi. Hakemusalue on myös nähtävänä kaivosviranomaisen verkkosivuilla osoitteessa https://gtkdata.gtk.fi/kaivosrekisteri/.

 

Hakemuksen kuulutus tulee näkyville osoitteeseen https://tukes.fi/malminetsintaluvat-ja-valtaukset.

 

Alueella arvioidaan olevan erityisen hyvä potentiaali esiintyä nikkeli-, koboltti- ja grafiittimalmeja. Arvio perustuu yhtiön tekemiin arkistotutkimuksiin ja hakemusalueen geologiaan, geokemiaan sekä geofysiikkaan, joita on aikaisemmin selvittänyt Geologian tutkimuskeskus. Tähän asti tehdyt malmitutkimukset viittaavat selvästi siihen, että alueen malmipotentiaali on suuri.

 

Kaivoslain mukainen malminetsintälupa tarkoittaa sitä, että sen haltijalla on oikeus tutkia olisiko lupa-alueella taloudellisesti hyödynnettävissä olevia malmeja. Lupa ei anna minkäänlaista omistusoikeutta maahan. Lupaan sisältyvissä määräyksissä ohjataan luvanhaltijan malmitutkimuksia ja niihin liittyvää muuta toimintaa alueella, määrätään asetettavasta vakuudesta, yhteydenpidosta maanomistajiin ja muihin sidosryhmiin, maanomistajille maksettavista korvauksista sekä tutkimuksista mahdollisesti aiheutuvien vahinkojen ja haittojen korvaamisesta. Luvan haltija on velvollinen noudattamaan luvassa annettuja määräyksiä.

 

Tutkimustyöt suunnitellaan ja toteutetaan siten, että niistä aiheutuu ihmisille ja luontoympäristölle mahdollisimman vähän vahinkoa tai haittaa. Jokaisen tutkimusvaiheen tarkat suunnitelmat lähetetään kaivosviranomaiselle ja ne toimitetaan myös maanomistajille sekä ympäristöviranomaisille ennen tutkimusten aloittamista.

 

Mahdollisiin tutkimusmenetelmiin sisältyy kallioperä- ja lohkarekartoitusta, geofysikaalisia mittauksia, kallioperäkairauksia ja tutkimuskaivantoja. Mahdollista pienimuotoista koelouhintaa kallionpinnalta tehdään ympäristöviranomaisen ohjeiden mukaisesti. Tutkimustyöt maastossa alkavat aikaisintaan syksyllä 2023.

 

Tavoitteena on tutkia mahdollisuuksia hyödyntää mahdollista akkumineraaliesiintymää vastataksemme akkuteollisuuden kasvaviin tarpeisiin. Nikkeliä, kobolttia ja grafiittia tarvitaan muun muassa litiumioniakkuihin. Niiden kysyntä on kasvanut nopeasti, kun ilmastonmuutoksen hillitsemiseen etsitään uusia vaihtoehtoja. Tavoite vähentää fossiilisia polttoaineita on lisännyt esimerkiksi sähköautojen ja uusiutuvan energian käyttöä, joiden akkuihin ja energiavarastointiin käytetään EU:n kriittisten materiaalien listalla olevia mm. nikkeli, koboltti ja luonnon grafiitti.

 

Malminetsinnällä pyrimme paikantamaan mahdollisen malmiesiintymän sijainnin ja määrittelemään sen geologisia ominaisuuksia. Tutkimukset kestävät useamman vuoden ajan ja tarvittaessa malminetsintäluvalle haetaan jatkoaikaa ennen mahdollisen kaivosluvan hakemista. Jos esiintymä osoittautuu taloudellisesti hyödynnettäväksi, tehdään päätös jatkotoimista ja kaivosluvan hakemisesta. Ennen kuin varsinaista päätöstä kaivoksen rakentamisesta tai tarkempia suunnitelmia voidaan tehdä, meillä tulee olla tarkka käsitys siitä, että mahdollinen kaivos täyttää kaikki sille asetut edellytykset. Tulevat vuodet kuluvatkin malminetsintään, toteutettavuusselvityksen, ympäristö- ja muiden selvitysten parissa. Malminetsinnän ja mahdollisen kaivostoiminnan tulee olla kestävää niin ympäristön, paikallisyhteisön, raaka-aineen saatavuuden kuin liiketoiminnan kannattavuuden näkökulmasta. Kaivos olisi toteutuessaan meille ja koko akkuteollisuuden arvoketjulle merkittävä ja toisi suoraan ja välillisesti työpaikkoja lähialueelle.

 

Haluamme varmistaa, että kaikki näkökohdat on huomioitu mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Yhtiömme lähtökohta on kunnioittaa kaikkia sidosryhmiämme, toimia yhteistyössä paikallisen yhteisön kanssa ja varmistaa toimintamme vastuullisuus. Suunnitellussa tutkimustyössä avainasemassa on avoin dialogi, jossa kaikki osapuolet keskustelevat niin hyödyistä kuin huolistakin tosiasioihin tukeutuen.

 

Otamme Teihin hyvissä ajoin yhteyttä mikäli tutkimukset kohdistuvat omistamanne kiinteistön alueelle, ja toimitamme tutkimussuunnitelmamme jotta voitte ottaa niihin kantaa. Pyrimme myös järjestämään tiedotustilaisuuksia tai lähettämään tiedotteita ennen maastotöiden alkamista ja tutkimusten edetessä.

 

Tiedotustilaisuus 29.8.2023 klo 18-20

 

Tervetuloa avoimeen tiedotustilaisuuteen tiistaina 29.8.2023 klo 18-20 osoitteessa Terjärv Ungdomsförening r.f., Kyrkstigen 1, 68700 Terjärv. Tiedotamme Grafintec Oy:n malminetsintäsuunnitelmista Emas 1 ML2023:0076 malminetsintä-alueella. Tarjolla on kahvia ja pikkupurtavaa.

 

Annamme mielellämme lisätietoja malmitutkimuksistamme. Niihin liittyvissä kysymyksissä pyydämme ottamaan yhteyttä joko soittamalla tai lähettämällä sähköpostia allekirjoittaneelle.

 

Lisätietoa yhtiön malminetsinnästä ja muusta toiminnasta löytyy kotisivuilta www.grafintec.fi.

 

Parhain terveisin,

Rasmus Blomqvist

Toimitusjohtaja

+358 50 587 7246

rasmus.blomqvist@grafintec.co

karta över malmletningsområde på västra sidan av Terjärv